Pannu love

Kuinka iloiseksi ihminen voi tulla pienestä, vanhasta kahvipannusta? No niin iloiseksi, että itseäkin huvittaa. Monta päivää se pyöri mielessä, kunnes vuoden viimeisen päivän kunniaksi, miehen "kannustamana" (epäilen ettei se todellakaan jaksanut enää kuunnella mun suurta murhetta ostokriisistä) marssin kirppikselle tekemään kaupat. Pannu oli rähjäisyytensä puolesta ylihinnoiteltu, mutta silti niin sievä! Onneksi on olemassa ihmesieni ja pienen puunauksen jälkeen vanhus oli täydellinen.

Tämän meidän pikkukylän kirppiksiltä on muutenkin lähiaikoina löytynyt yllättävää tavaraa. Monen kuukauden metsästys päättyi, kun liinavaatekaappi osui vahingossa silmään tavararöykkiön keskeltä. Neppikukkaroakaan ei joutunut kovin suuresti raottamaan - tuskin myyjä tiesi, että kaapista ois varmasti saanut hinnan tuplanakin.;)

Yhdestä ostoksesta sitten maksoinkin hinnan yli kaksinkertasena. Tai hinta oli varmaan ihan kohdallaan, mutta olin "rekisteröinyt" hintalappuun raapustetuista numeroista vaan toisen.:D Myyjä huomasi, että mun naama oli suurta kysymysmerkkiä summan kuultuani ja ystävällisesti kertoi, että "sehän on Finelin kulho." Mähän en ymmärrä niistä mitään, en yhtään mitään! Nyökkäsin ja ajelin polleena kotiin, onhan mun mandariineilla nyt ihan oma Finel.

Viimeisiä viedään

Eipä ole enää montaa päivää tätä vuotta jäljellä.  Koko joulukuu meni melkosessa sumppurassa, kun ensin pidettiin kolmisen viikkoa sairastupaa ja sitten olikin jo joulu. Niin kivaa, kun syöminen ja sukulointi onkin, olen ihan tyytyväinen että se on taas ohi ja normaali arki pyörii. Kiireetön ja aikatauluton joulu olisi mun makuun - ehkä vielä jonakin vuonna.;)

Tulevan viikonlopun juhlaan panostetaan nakkipaketin ja perunasalaatin verran, eikä stressata jos silmät ei pysy auki puoleen yöhön saakka.

Olit hyvä ja tasainen vuosi, kohokohtana tietenkin meidän häät♡

Hyvää uutta vuotta siis kaikille ja muistakaa suojalasit!

Toinen kerta toden sanoo(?)

Terkkuja vaan täältä miljoonan keskeneräisen homman keskeltä. Olispa kiva näyttää teille jotain uutta, hienoa ja VALMISTA. Sen sijaan voin kuitenkin kertoa, että keskeneräisiä hommia tulee jostain koko ajan lisää!

Yläkerran aula on edelleen viimeistelemättä, mutta saatiin me vintille johtava ovi sentään vaihdettua. Siltä osin menee kyllä nyt listotus uusiksi, kun ajatus uudesta ovesta tuli tietysti vasta vähän jälkijunassa. Ennen oven virkaa toimitti vaneri-finnfoam viritys, se oli kyllä ruma ja hankala. Teetettiin tilalle ulko-ovi, joka sopii yläkerran peiliovien kanssa. Vielä se pitäisi maalata ja hankkia sopiva kahva.

Ovi ei ole ainut asia, jonka takia tehdään jo toista kierrosta. Viisi vuotta sitten, kun tuo remppa alotettiin (ajatelkaa, VIISI vuotta :D), päätettiin laittaa kattoon halogeenit. Voin kertoa, että tän viiden vuoden aikana on mieltymykset muuttunut ja halogeenit ei tule enää kuuloonkaan. Sattumalta antiikkiverstas käynnillä bongasin alennuksessa olevat posliinikannat ja hintaa taisi olla 12€/kpl, asiaa ei tarvinnut pahemmin miettiä. Kyllä nekin vielä joskus paikkaan saadaan.;)

Niin että kun remontin kesto venyy ja venyy, niin ei se helpolla valmistu, kun kaikki tehdään (vähintään) kahteen kertaan..

Syksyn aikana on alotettu pari muutakin projektia, mutta palataan niihin myöhemmin. Mahtaakohan ne joskus valmistua?

Eläimet - elämän ilo ja murhe

Niin, sitä ne on. Kun niitä on paljon, tuottavat ne runsaasti kumpaakin. Olen tällä viikolla miettinyt ensimmäistä kertaa terveen eläimen kuoppaamista, koska se ei tuota ollenkaan tuota ensimmäistä - iloa. Vaikka kyse on "vain"(?) kanasta, niin taidan kuitenkin vielä yrittää sopua.

Otin kanalasta häkkien välisen verkon viikko sitten pois ja kaikki näytti sujuvan hyvin. Pikkukanat tipuinensa sulautuivat hyvin porukkaan, kunnes koitti tiistai. Pehtoorin, toisen kanaemon päätä oli nokittu niin, että toinen puolisko oli kuin tennispallo. Silmästä tai edes sen paikasta ei ollut tietoakaan. Seurailin tilannetta, kun en edes tiennyt onko silmä puhki vai vaan turvonnut umpeen. Sitkeästi muori kuitenkin huolehti tipuista ja ruokakin kelpasi. Olin niin kiukkunen ja surullinen, pikkukanat on jotenkin tosi spesiaali-tyyppejä, enkä kestä niiden haavereita yhtään. ..pitäkää vaan hulluna, mutta kyllä kanoihinkin voi kiintyä!:D

Olen melko varma tämänkin sotkun aiheuttajasta. Sama kana, joka välillä hyökkäilee pesässä munivien kanojen päälle. Hautovat kanat se häätää pesistä pois ja ruokakipoille ei ole asiaa, jos se niin päättää. Miksiköhän edes pidän koko kanaa? Ilman sitä olisi parven elo aika sopuisaa.

Toivottavasti sopu pysyy yllä myös, kun tiput kasvavat. Tuo pieni ja musta, jonka tyttö nimesi Pöpiksi, sehän on tietysti kukko. Siitä jää varmaan O.Virtasen varpaan kokoinen, uskaltaisiko se uhitella? Jos uskaltaa, reagoiko tyyni ja tasainen jättiläinen tuohon kirppuun mitenkään? On kuulkaas jännää tää kanojen pito!

Ps. Eilen Pehtoorin silmä oli jo raollaan, eikä se onneksi oo puhki! Ehkä tästä vielä toivutaan.:)

Meidän häät

Reilu kuukausi on häistä kulunut ja edelleen ollaan onnellisesti naimisissa.;) On siis ehkä jo korkea aika kirjoittaa pieni hääpostaus.

Romanttinen on sana, joka ei kuvaa meidän hääpäivää, siirappia on siis turha odottaa.

 Aamulla kello soi ja suuntasin suihkun kautta auton rattiin. Fiksusti hoidin meikkauksen naapurikaupunkiin - olishan ton voinut hoitaa vähemmälläkin ajelulla. Meikistä hurautin ystävän luo kampaukseen. Instagramissa kerroinkin hiuskorujen askartelusta ja ne siis tehtiin omien kanojen höyhenistä, sekä vanhoista napeista. Kampaus oli mun mielestä ihan täydellinen!♡

..sitten taas auton rattiin ja kotia kohti. Nopeasti vaatteiden vaihto ja kuvaaja olikin pihassa. Päivän ainut vesisade osui tietenkin siihen kuvaushetkeen ja välillä siirryttiin navetan vintille räpsimään. Saatiin sekin osuus kuitenkin hoidettua ja ei muuta kun muksut autoon, nokka (taas) kohti naapurikaupunkia. (Meillä kuvat otti ihana, tuttu ja turvallinen Mirka Both, eikä jouduttu pettymään tälläkään kertaa.:))

Päästiin juhlapaikalle hyvissä ajoin ja kerittiin hengähtämään ennen vieraiden tuloa. Me ei haluttu "marssia" mistään papin eteen, vaan oltiin siinä juhlatilassa koko ajan. Se oli ihan hyvä veto, kun on tämmösiä jännittäjä-ihmisiä.;)

Pappi hoiti osuutensa mahdollisimman lyhyellä kaavalla, hurraa, skumpat auki ja onnittelujen kautta ruokapöytään. Meillä ei muuten ollut istumajärjestystä määrätty ja hyvin meni kahdeksankymmenen vieraan kanssa. Rento tunnelma oli tärkeintä illassa! Heti ruokailun jälkeen katettiin kahvit, ettei kenenkään kahvihampaan kolotus kasva liian suureksi.;)

Oli illan aikana ohjelmaakin. Kirjoitettiin jo kutsuun, että "puvut ja puheet ei oo illan teema, ollaan mieluummin kaikki vaan ihan rentoutuneena." Kaksi puhetta kuultiin silti, tosin melko huumorilla höystettyjä. Kyllähän se sulhokin ryöstettiin ja takaisin sen sai, kun talo oli rakennettu. Mulle annettiin tehtäviä ja aina suorituksen jälkeen sain yhden rakennuspalikan. Meidän poika kruunasi viimeisen osuuden (säären tunnistuksen) asettumalla jonon jatkoksi.:D 

 Kaiken huipentuma oli kuitenkin bändi. Se oli niin HYVÄ! Rokki pauhasi ja hiki virtasi, taisi muutama mies olla tanssilattialla ilman paitaakin.;D Hää-viikonlopun sää oli kyllä melko trooppinen - huh..

Bileet jatkuivat aamuun asti ja me jäätiin sulhasen kanssa juhlapaikalle makuupusseihin yöksi, aika romanttista vai mitä?

Juhlat ei olisi voinut enää paremmin mennä, huikee ilta! ♥

Tupa

 Ruokailuhuone - tai no, tuvaksi me sitä kutsutaan, on ollut viime aikoina myllerryksen keskellä. Yksi häälahja komeilee nyt katossa ja yksi (meidän suvussa on ollut 1938 vuodesta asti Arabian astiasto ja nyt se siirtyi meille. Hui ja kääk ja kiitos. Pidetään se visusti suljettujen ovien takana.) on piilotettu kaappiin, joka muutti makkarista alakertaan. 

Ja hei, mä sitte tykkään tuvan uudesta lookista!

Vielä kun "joku" laittaisi viimiset listat paikkaansa ja "joku toinen" maalaisi jo paikassaan olevat listat pintamaalilla.;)

Tuntuu vaan toi ulkoilma vetävän enemmän puoleensa, kun maalaushommat. 

Kasvimaa on pullollaan ja puut on pullollaan.

 Ja metsät on pullollaan!

Haiskahtaa ♥ syksylle.

Ja sienisoossille.

Kesä ilman tiukkapipoa

Häät oli. Pirun onnistuneet häät. Vieläkin naurattaa. Varmasti teen illasta oman postauksen, kunhan saan kuvat käsiini. 

Nyt saa taas keskittyä arjen pyörittämiseen. Pyykkikone laulaa ja pikkuhiljaa oon nujertanut tiskivuoretkin. Ei edelleenkään tulla imurin kanssa juttuun, villakoirat saa siis jatkaa eloaan - ellei mies toisin päätä.

Nuo villakoirat tai edes kasvimaan rikkaruohot ei oo vaivannut mua koko kesänä. Ihanaa höllätä otetta (ennen kaikkea pystyä siihen!) ja todeta vaan, ettei aika yksinkertasesti riitä kaikkeen. Onneksi hommia riittää niin paljon, että on varaa valita - imuri voi ihan hyvin odottaa jos on "parempaakin tekemistä.";)

 Viimisen viikon aikana kanalassa on vietetty aikaa normaalia enemmän. Pehtoorin ja Sallin kimppahaudonta tuotti kolme pientä tipua. Hauska seurata noita emokanoja, ne tekee kaiken yhdessä! Tipuilla on siis kaksi äitiä ja nukkuvat kaikki yhdessä kasassa. Aika hellyyttävää.♥

Iloisia perhetapahtumia, hölläilyä ja ystäviä - niistä on tämä kesä tehty. 

Aika superii ♥