Vihdoinkin kaikilla lampailla on nimi. Kolmen vanhemman ladyn nimi "syntyi" äkkiä, mutta nuorimman kohdalla miettisin pitkään.
Mutta hän on selkeesti Lempi. Lauman söpöläinen, jonka määkiminenkin on pientä ja lempeää. Lempi on myös lampaista uteliain ja tekee hillittömiä hyppyjä ylisten sillalta, jos aidan toisella puolella näkyy jotain mielenkiintoista.
Vieno sai nimensä kolmantena. Lauman arin kaino-vieno ja mielestäni kaunein. Leipää tullaan ottamaan kädestä asti, mutta muuten Vieno pitää "turvavälin", varsinkin vieraisiin ihmisiin.
Riitta on pomo-lammas ja ainoa, joka tulee kunnolla paijattavaksi. Raivo-Riitta, jonka ääni kuulostaa Arnold Swarzeneggeriltä. Mua alkaa aina naurattamaan, kun Riitta huutaa. Avokki vastaa Riitalle samalla mitalla ja väittää lampaan olevan hullu.
Viimeisenä Pilvi. Lampaiden DIIVA! Huuletkin on, kun botoxilla pumpattu ja vaaleet kiharat hulmuu päälaella. Pilvi polkee koirille jalkaa ja yrittää puskea niitä aidan läpi. Jos Pilvi kokee, ettei pääse tarpeeksi hyvin ruokakipolle, hän ei epäile hypätä muiden selkään. ..ja muut siinä vaiheessa väistää mukisematta..
Hauska huomata, kuinka erilaisia persoonia kaikissa eläimissä on. Niihin tutustuminen ei kyllästytä ikinä.
Rouvatkin on päässy ulkoilemaan aina välillä. Kauaa eivät viihdy, taitaa olla melkosia hienohelmoja hekin.
..ja kanapaimen haluais pistää rouville vähän liikettä niveliin.. Kanojen kanssa pystyy hillitsemään ittensä, kun muistutan asiasta välillä. Lampaat saa ainakin toistaseksi pysyä toisella puolella aitaa, kun Esko.
(..vaikka Esko varmasti olis enemmän, kun ilonen pienestä lammasjahdista..)
Tää oli hauska postaus ja jo kuvien perusteella lampaille oli valittu just oikeet nimet. Nuo kanarouvat on kuin tädit kahville menossa. :D
VastaaPoistaNoi maatiaiset on kyllä sellasia, että niille sopis päähän hienot hellehatut ja kahvit kaadettais ruusukuppeihin! :D
PoistaIhana postaus ja niin huiput nimet lampailla! Näyttävävät ihan nimiensä kaltaisilta. :)
VastaaPoistaJa hirveä lammaskuumehan tässä entiselle lammastytölle iskee. Impi ja Iines oli mun lampaiden nimet ja Impin ääni oli kyllä myös järkyttävä... Ei ollut mikään neito se. :D
Impi nimi oli mullakin mielessä, mut se ei vaan istunu näille ladyille. Ja tosta Riitanki määkimisestä on naisellisuus kaukana! Tsiisus..:D
PoistaHei! Löysin blogiisi nyt ensimmäistä kertaa ja täältähän löytyi aivan ihana ja kiinnostava blogi! Täytyi heti liittyä lukijaksikin :) Tämä lammaspostaus oli myös tosi kiva. Meilläkin on tarkoitus hankkia Myllyhakaan kanoja ja lampaita tai vuohia. Ei nyt ehkä aivan vielä, mutta tulevaisuudessa kuitenkin. Olisi ihana saada maataloon myös maatalon eläimiä. Talomme onkin aikoinaan rakennettu vanhan lammashaan paikalle. Tule toki joskus vastavierailulle! :)
VastaaPoistaTervetuloa lukijaksi! Villavat ja sulkavat sopii maatalon pihaan, ku nenä päähän.:) hei joo, täytyy tulla poikkeemaan!
PoistaVoi vihna, mutta kateutta herättää moiset kuvat! Kuinka haaveilen itsekin etenkin kanoista, mutta myös lampaista. Mikäs muuten teidän lampaiden villojen kohtalo on? Saattaisin olla hyvin kiinnostunut, jos jossain vaiheessa kehruu ajankohtaiseksi tulee ja villat on vailla omistajaa ;)
VastaaPoista-Johanna
Omien munien kerääminen kanalasta on asia, joka saa aina hymyn huulille.:) villojen kohtalo on vähän vielä mietinnässä. Kova halu ois ite niistä huovuttaa, mutta en tiedä koska siihen liikenis aikaa.. ..palaillaan asiaan, jos ois "tavaraa tyrkyllä"..;)
PoistaMun suunnitelmat on vielä suuremmat, meinaan langaksi asti. Eräs perinnetäti naapurikyliltä olisi ensi kesänä oikein innokas opettamaankin. Eli eiköhän kerätä sakki ja pidetä oikein marttakurssi, hoida sä lampaan villat niin mä tuon koirien pohjavillat ;)
PoistaSemmonen taito ois kyllä mahtava omata! ..mulla se huovuttaminenkin on siinä "opiskellaan" vaiheessa, joskus penskana viimeksi sitä tehnyt.. Mut marttakurssit on aina pop, pistetään asian myssyyn!:)
Poista