perjantai 15. marraskuuta 2013

Ostetaan energiaa, kiitos!

Pientä hiljaiseloa ollu taas.. Johtunee osittain siitä, että pikka-mees on päättänyt vähentää päikkäreitä ja osittain ihan vaan omasta laiskuudesta. En saa päivisin aikaseks mitään ja se sitte sieppaa! Eilen oli parempi päivä, joka todennäkösesti oli auringon ansiota. Koskakohan pää tottuu taas tähän pimeeseen aikaan? Eilen tosiaan saatiin kittailtua eteistä yhdessä pikka-meehen kanssa. Siellä me oltiin kummatki pöksyt ja kädet ihan kitissä!:D Pihaaki koitettiin raivata, mutta jotenki se tuntuu toivottomalta, ku tota remppa-rääjää on siellä sun täällä. Yks vee kuvat otetaan sunnuntaina meillä kotona ja ois kiva jos edes joku nurkka "kestäis" ikuistuksen.

..melkosta valitusta..:D

On laiskuudesta huolimatta ollu ihan kivaaki! Viime sunnuntai alotettiin lettukesteillä isänpäivän kunniaksi ja hyvää ruokaa saatiin mahat täyteen viikonlopun kumpanakin päivänä.


Viime viikon tortaina oltiin myös Nannen kanssa RTV:een tuunaus-illassa. Aikaa ei paljoa ollu, mutta sain mä taiottua ukkelille oman jakkaran. Tuli siitä ihan hauska ja autojen kuvat tuntuu kiinnostavan myös tuolin omistajaa.:)



Tulevana sunnuntaina tosiaan räpsitään niitä kuvia. Hra possu saa myös pärstänsä kuviin. On ne aikamoinen pari, ton taariaisen kanssa. Tuntuvat olevan tismalleen samalla aaltopituudella! Samalla otetaan myös muutama perhepotretti ja mä haluaisin niihin myös Ansa-kanan.:) Saas nähdä millasia "votoja" tulee, nauraa varmaan ainakin saa!


3 kommenttia:

  1. Oih nam lettukestit! Ja tosi kivan näköinen tuo jakkara :-) Vika kuva on kyllä niin suloinen että! Ja taustalla pilkottaa tutun näköiset pussilakanat, meiltä löytyy samanlaiset. Tosin pienellä värierolla, kun mies innostui kerran pesemään pyykkiä ja nyt ne on sellaiset vähän punertavammat.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letut ("oikeella" paistinpannulla) tehtynä uppoo kyllä aina! Ainaki tässä taloudessa. :) mäki aina välillä kauhistelen, ku nään mimmosta pyykkiä on keskenään koneessa pyöriny! Vielä ei oo värjääntymisiä tapahtunu ja koitan pitää ton pyykki rumban omissa näpeissä. ;)

      Poista