lauantai 1. lokakuuta 2016

Eläimet - elämän ilo ja murhe

Niin, sitä ne on. Kun niitä on paljon, tuottavat ne runsaasti kumpaakin. Olen tällä viikolla miettinyt ensimmäistä kertaa terveen eläimen kuoppaamista, koska se ei tuota ollenkaan tuota ensimmäistä - iloa. Vaikka kyse on "vain"(?) kanasta, niin taidan kuitenkin vielä yrittää sopua.


Otin kanalasta häkkien välisen verkon viikko sitten pois ja kaikki näytti sujuvan hyvin. Pikkukanat tipuinensa sulautuivat hyvin porukkaan, kunnes koitti tiistai. Pehtoorin, toisen kanaemon päätä oli nokittu niin, että toinen puolisko oli kuin tennispallo. Silmästä tai edes sen paikasta ei ollut tietoakaan. Seurailin tilannetta, kun en edes tiennyt onko silmä puhki vai vaan turvonnut umpeen. Sitkeästi muori kuitenkin huolehti tipuista ja ruokakin kelpasi. Olin niin kiukkunen ja surullinen, pikkukanat on jotenkin tosi spesiaali-tyyppejä, enkä kestä niiden haavereita yhtään. ..pitäkää vaan hulluna, mutta kyllä kanoihinkin voi kiintyä!:D

Olen melko varma tämänkin sotkun aiheuttajasta. Sama kana, joka välillä hyökkäilee pesässä munivien kanojen päälle. Hautovat kanat se häätää pesistä pois ja ruokakipoille ei ole asiaa, jos se niin päättää. Miksiköhän edes pidän koko kanaa? Ilman sitä olisi parven elo aika sopuisaa.



Toivottavasti sopu pysyy yllä myös, kun tiput kasvavat. Tuo pieni ja musta, jonka tyttö nimesi Pöpiksi, sehän on tietysti kukko. Siitä jää varmaan O.Virtasen varpaan kokoinen, uskaltaisiko se uhitella? Jos uskaltaa, reagoiko tyyni ja tasainen jättiläinen tuohon kirppuun mitenkään? On kuulkaas jännää tää kanojen pito!


Ps. Eilen Pehtoorin silmä oli jo raollaan, eikä se onneksi oo puhki! Ehkä tästä vielä toivutaan.:)


12 kommenttia:

  1. Voi olispa minullakin kanoja <3 Isäntä ei oikein lämpene ajatukselle, vaikka en ole niitä lehmien kanssa samaan tilaan tunkemassakaan :D Ehkä joskus.
    Niin ymmärrän sinun tunteita kanoja kohtaan. Kyllä se tuntuu niin pahalta, jos mille vain omalle eläimelle jotain ikävää käy. Saati jos jostain kotieläimestä meinaa tulla murheenkryyni :/ Toivottavasti kanaset saavat sovun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä täälläkään mies riemusta hyppinyt, kun lähdin kanoja hakemaan, mutta kyllä se ne sietää.;)
      Kanat on jotenkin niin raadollisia ja niiden toimintaan on lähes mahdoton vaikuttaa, saas nähdä miten homman käy..

      Poista
  2. Minä ajattelen, että tietysti myös kanoihin kiintyy - meinaa kiintyä jo tätä juttuasi lukiessa :). No onpa kyllä jännää! Tuo suhdetoiminta kanojen ja kukkojen välillä taitaa olla aika problemaattista ja kun toiset kasvavat, koskaan ei tiedä, miten niiden keskinäinen dynamiikka muuttuu. En kyllä tiedä kanoista ja kukoista yhtään mitään, mutta laittaisin häirikön pois, jos tuo jatkuu. Eiköhän se sopu kuitenkin ole parven hyvinvoinnin tae.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi aika paljon helpompaa, kun ei kiintyisi. Nyt tuon ärripurri kanankin kohdalla mietin, että tuleeko hirveät omatunnon tuskat jos pää laitetaan pölkylle. Ei tästä vaan tule mitään näinkään. Onneksi parvi on muuten sopuisa ja rauhallinen - ainakin toistaiseksi.;)

      Poista
  3. Tottakai kanoihin kiintyy, onhan nekin inhimillisiä olentoja <3 Minäkin haluaisin kanoja, mutta ei ole oikein paikkaa niille ehkä jonakin päivänä on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on. Ehkä siinä vaiheessa, kun kanoja on tosi paljon, muuttuu ne "massaksi". Niillä ei ole nimiä, eikä niiden persoonia tiedetä. Silloin ei varmasti itketä sattuneita haavereita, vaan poistetaan ne päiväjärjestyksestä.
      Kanat on kyllä kivoja ja suht helppoja lemmikkejä.:)

      Poista
  4. Kyllähän sitä väkisinkin kiintyy eläimiinsä, joita ruokkii ja seurailee ja jotka antavat sinulle mielihyvää, jos mielipahaakin. Mutta myös eläinten kanssa tulee olla järki matkassa ei vaan tunteet, vaikka se julmalta tuntuukin.
    Minullakin meinasi olla edessä koko kanaparveni lopettaminen, kun ei talvihoitopaikkaa löytynyt. Nyt sitten rakennetaan omaa lämmintä koppia, kun isäntä itseasiassa oli se hempeämpi puoli, vaikka on metsästänyt paljonkin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne miehet vaan pehmiää.;)
      Se järjen ja tunteiden tasapainon löytyminen tuntuu olevan vaan hirmu hankalaa. Parven hyvinvointi pitäisi olla kaiken edellä, mutta silti lopetus tuntuu aina niin pahalta. Voi olla että siltä ei kuitenkaan pysty välttymään, talvikin on tulossa. Mitähän siitä tulee, kun ikkuna suljetaan ja kaikki on telttynä sisätiloihin.. Silloin on sopu oltava!

      Poista
  5. Minä laittasin varmaan kanan pois. Ainakin meillä on kukot saaneet heti kirvesterapiaa jos ovat ihmisen päälle käyneet. Villiintyvät pian muutkin samaan ja tosiaan kun talvella joutuu sisätiloissa olemaan niin sopu pitää olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkään ei ihmisten päälle hyökkäilyä siedettäisi yhtään. Varsinkin kun kaksi muksua touhuu kanalassa mukana. Tämä kana on ihmisiä kohtaan kiltti ja tosi kesy, se ehkä tekee päätöksestä niin hankalan.

      Poista
  6. Ihania kanakuvia, jotka eivät lainkaan helpota kanakuumetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on sitte simmonen kuume josta ei eroon pääse!;)

      Poista