perjantai 26. elokuuta 2016

Meidän häät

Reilu kuukausi on häistä kulunut ja edelleen ollaan onnellisesti naimisissa.;) On siis ehkä jo korkea aika kirjoittaa pieni hääpostaus.
Romanttinen on sana, joka ei kuvaa meidän hääpäivää, siirappia on siis turha odottaa.


 Aamulla kello soi ja suuntasin suihkun kautta auton rattiin. Fiksusti hoidin meikkauksen naapurikaupunkiin - olishan ton voinut hoitaa vähemmälläkin ajelulla. Meikistä hurautin ystävän luo kampaukseen. Instagramissa kerroinkin hiuskorujen askartelusta ja ne siis tehtiin omien kanojen höyhenistä, sekä vanhoista napeista. Kampaus oli mun mielestä ihan täydellinen!♡


..sitten taas auton rattiin ja kotia kohti. Nopeasti vaatteiden vaihto ja kuvaaja olikin pihassa. Päivän ainut vesisade osui tietenkin siihen kuvaushetkeen ja välillä siirryttiin navetan vintille räpsimään. Saatiin sekin osuus kuitenkin hoidettua ja ei muuta kun muksut autoon, nokka (taas) kohti naapurikaupunkia. (Meillä kuvat otti ihana, tuttu ja turvallinen Mirka Both, eikä jouduttu pettymään tälläkään kertaa.:))





Päästiin juhlapaikalle hyvissä ajoin ja kerittiin hengähtämään ennen vieraiden tuloa. Me ei haluttu "marssia" mistään papin eteen, vaan oltiin siinä juhlatilassa koko ajan. Se oli ihan hyvä veto, kun on tämmösiä jännittäjä-ihmisiä.;)





Pappi hoiti osuutensa mahdollisimman lyhyellä kaavalla, hurraa, skumpat auki ja onnittelujen kautta ruokapöytään. Meillä ei muuten ollut istumajärjestystä määrätty ja hyvin meni kahdeksankymmenen vieraan kanssa. Rento tunnelma oli tärkeintä illassa! Heti ruokailun jälkeen katettiin kahvit, ettei kenenkään kahvihampaan kolotus kasva liian suureksi.;)





Oli illan aikana ohjelmaakin. Kirjoitettiin jo kutsuun, että "puvut ja puheet ei oo illan teema, ollaan mieluummin kaikki vaan ihan rentoutuneena." Kaksi puhetta kuultiin silti, tosin melko huumorilla höystettyjä. Kyllähän se sulhokin ryöstettiin ja takaisin sen sai, kun talo oli rakennettu. Mulle annettiin tehtäviä ja aina suorituksen jälkeen sain yhden rakennuspalikan. Meidän poika kruunasi viimeisen osuuden (säären tunnistuksen) asettumalla jonon jatkoksi.:D 





 Kaiken huipentuma oli kuitenkin bändi. Se oli niin HYVÄ! Rokki pauhasi ja hiki virtasi, taisi muutama mies olla tanssilattialla ilman paitaakin.;D Hää-viikonlopun sää oli kyllä melko trooppinen - huh..



Bileet jatkuivat aamuun asti ja me jäätiin sulhasen kanssa juhlapaikalle makuupusseihin yöksi, aika romanttista vai mitä?



Juhlat ei olisi voinut enää paremmin mennä, huikee ilta! ♥














44 kommenttia:

  1. Onnittelut! Kauniita kuvia, erityisesti tuo eka on ihana :)

    VastaaPoista
  2. Vitsit mitä kuvia!! ♥ Mirka on niiiiiiin hyvä ♥
    Ja te ♥ kiitos ihanista juhlista!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..ja näin "ruokaan hurahtaneena ihmisenä" pakko vielä lisätä tuohon sun postaukseen että ruoka oli ihan SIKAHYVÄÄ ja ihanan erilaista sekin! Ei tainnut mikään mennä ihan "normikaavan" mukaan näissä juhlissa :D

      Poista
    2. Mirka on ♡.
      Ruoka oli kyllä pirun hyvää! Se ois ehkä ansainnu paikan postauksessa, hmh..

      Poista
  3. Kuulostaa täydelliseltä! Onnea vielä. <3

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia ja tunnelmaa :) Tollaset "latotallinavetta" häät on kyllä unelma! Edellinen kommentti herätti mielenkiinnon, että minkäslaista sapuskaa sitä sitten oli tarjolla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On navetassa ihan eri tunnelma kun jossain "juhla-juhla tiloissa".:)
      Se ruoka... Tarjolla oli lihapulla-baari (lammas-feta, chili, kasvis yms), lohta, naudan paistia, kolme erilaista salaattia ja kokki paistoi pihassa paellapannulla yrtti-fritti perunat. Jälkkärinä oli kakun sijaan cupcaket.
      Ruoka sai hirveesti kehuja (Kiitos kokille!) ja sopi illan rentoon fiilikseen.:)

      Poista
  5. Onnittelut vielä! Aivan ihanan kuuloiset häät, todella kauniita kuvia ja vau nuo puitteet! <3

    VastaaPoista
  6. Ihanan rennot hää! Tykkään. :)
    Onnea vielä kerran. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mitään virallista pönötystä meille.;) Kiitos♡

      Poista
  7. Onnea teille! Aivan mahtavat puitteet ja rennon oloiset häät.. Niinkuin pitääkin.. Valloittavaa!

    VastaaPoista
  8. Onnea! Ihanan näköiset juhlat!

    Ja hauska tuo sun käsivarressa oleva tatska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Hah, taitaa toi käsivarsi olla sellanen ikuisuusprojekti.:)

      Poista
  9. Onnea tuoreelle pariskunnalle! Teidän häät vaikuttaa olleen aivan ihanat! Ja tuo ensimmäinen kuva on tosi huikea❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mirka on kyllä aika älytön kuvaaja.:)♡

      Poista
  10. No eihän tässä muuta voi sanoa kuin että ... Huokaus <3 Onnea vielä kerran, ja mahtavaa, että saitte noin mahdottoman kauniita kuvia muistoksi juhlistanne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.♡ Onneksi ei tässä kohtaa säästetty ja otettiin kunnon kuvaaja myös juhliin. Kyllä noita kelpaa katsella.:)

      Poista
  11. Ihana hääpäikka ja niin kaunis morsia. Onnea teille♥♥

    VastaaPoista
  12. Ihanan kuuloiset häät, onnea!

    VastaaPoista
  13. Upea hääpaikka ja niin ihanalta kuulostivat nuo teidän häät :) Paljon Onnea! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka oli kyllä juuri sellainen mitä haluttiinkin.:)
      Kiitos♡

      Poista
  14. Huikean hienoja kuvia! Kuulostaa niin ihanalta nuo häät, täydellinen juhlapaikka.

    VastaaPoista
  15. Mielettömän hienoja kuvia ja oot niin kaunis! Paljon onnea ja rakkautta <3

    VastaaPoista
  16. Täältä vielä yhdet myöhäiset onnittelut! Tuo valokuvaajapa osaa asiansa! Aivan erityisen ihanat hiuskoristeet, piste iin päälle tässä hienossa hääkokonaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai onnet pahaa tee myöhässäkään.;) Hiuskoruista tuli kyllä aika kivat.:)

      Poista
  17. Kyllä näyttää niin kauniilta ja idylliseltä kaikki, ja sanoisin myös, että romanttiselta! Sellaisella hyvällä tavalla. Ihana muisto teille ja nuo superhienot kuvat ovat mahtava juttu. Olit niin kaunis morsian!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi!
      Kai niissä hääjuhlissa on aina väkisinkin jonkun sortin romantiikkaa. Me ollaan sellasia, että mieluummin nauramme ilosta, kun itkemme ilosta. Koskettavuus korvataan huumorilla. "Meidän päivä" noudatti tietysti tätä kaavaa.;)

      Poista
  18. Kaunis hääpari! <3 Ihastuttavan lämminhenkinen hääjuhla, just sellainen missä olisi ollut kiva olla mukana :) Onnea tuhannesti vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja siis hitsi miten kaunis hääpaikkakin! Mäki haluun naimisiin. Uudestaan. ;P

      Poista
    2. Kiitos!♡ Juhlat oli niin kivat ja onnistuneet, että kaikkien olisi pitänyt olla siellä, ihan kaikkien!;D

      Poista
  19. Tuli melkein kyynel silmään tätä lukiessa ja kuvia katsellessa. Ihana, välitön ja lämmin tunnelma häissä välittyi tänne asti! Häät pitää tehdä juuri itsensä näköiseksi. Sitä päivä on ihana muistella. Onnea tuhannesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos!♡♡ Onneksi nykyään ei enää tarvitse mennä niin perinteitä noudattaen ja häät saa viettää rennosti oman maun mukaan.:)

      Poista
  20. Onnea <3 Teillä on ollut kyllä todella ihanan näköiset häät!

    VastaaPoista