tiistai 3. tammikuuta 2017

Pannu love

Kuinka iloiseksi ihminen voi tulla pienestä, vanhasta kahvipannusta? No niin iloiseksi, että itseäkin huvittaa. Monta päivää se pyöri mielessä, kunnes vuoden viimeisen päivän kunniaksi, miehen "kannustamana" (epäilen ettei se todellakaan jaksanut enää kuunnella mun suurta murhetta ostokriisistä) marssin kirppikselle tekemään kaupat. Pannu oli rähjäisyytensä puolesta ylihinnoiteltu, mutta silti niin sievä! Onneksi on olemassa ihmesieni ja pienen puunauksen jälkeen vanhus oli täydellinen.




Tämän meidän pikkukylän kirppiksiltä on muutenkin lähiaikoina löytynyt yllättävää tavaraa. Monen kuukauden metsästys päättyi, kun liinavaatekaappi osui vahingossa silmään tavararöykkiön keskeltä. Neppikukkaroakaan ei joutunut kovin suuresti raottamaan - tuskin myyjä tiesi, että kaapista ois varmasti saanut hinnan tuplanakin.;)


Yhdestä ostoksesta sitten maksoinkin hinnan yli kaksinkertasena. Tai hinta oli varmaan ihan kohdallaan, mutta olin "rekisteröinyt" hintalappuun raapustetuista numeroista vaan toisen.:D Myyjä huomasi, että mun naama oli suurta kysymysmerkkiä summan kuultuani ja ystävällisesti kertoi, että "sehän on Finelin kulho." Mähän en ymmärrä niistä mitään, en yhtään mitään! Nyökkäsin ja ajelin polleena kotiin, onhan mun mandariineilla nyt ihan oma Finel.



20 kommenttia:

  1. Voi miten hienoja löytöjä. Eritoten tuo kaappi on ihan tosi kaunis. Sopusuhtainen ja selvästi hyväkuntoinen. Kiva, jos sait sen edullisesti - taisit siis kompensoida hyvinkin yhden Finelin ja vähän enemmänkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaappi tosiaan on hyväkuntoinen. On koluttu nettikirppikset ja kaikki, mutta sitten löytyikin ihan nurkista - melkonen tuuri!
      Olisi sitä voinut ostaa vaikka kaksikin Fineliä kompensointi mielessä.;)

      Poista
  2. Kaappi on ihana! Löytö suorastaan. Meillä keitetään kahvi aina pannulla, joten siksi tunnen sympatiaa pannuasi kohtaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti on itselläkin pannukahvin kulutus kasvanut lähiaikoina. Mukamas maistuu paremmalle uudesta pannusta.;)

      Poista
  3. Ihania löytöjä! Ja Finel kuulostaa kyllä tosi hienolle ajatellen mandariineja :) Enpä ole itekään moisesta luksuksesta ennen kuullut, mutta hyvä tietää tämäkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mandariinien nyt kelpaa!:) Ja niiden ansioista olen taas yhtä tietoa rikkaampi (ja muutaman kolikon köyhempi).

      Poista
  4. Hehee..nauran täällä vedet silmissä mandariinien kallista sijoituspaikkaa. En tosin tiedä minäkään mikä on Finel. :D
    Ja kyl pannukaffet vaan on pannukaffet. Vielä kun on noin hieno pannu. Ja näin pakkasella kelpaa vähän keitelläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneks en näytä olevan ainut Finel-tuntemuksen suhteen!:D
      Kyllä näillä keleillä voi pitää pannut porisemassa ihan koko päivän.

      Poista
  5. Meidän eteisestä löyty miltein samanlainen liinavaatekaappi ja isompi Finelin punainen kulho löytyy leivinuuninpäältä (näköjään arvo n. 40€), jossa se odottaa tallin vintille tulevaan museotilaan viemistä. ;)
    Ai, että teillä näyttää niin kauniilta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän Finelit on varmaan samankokoiset, kun netistä katselin tämänkin arvoksi n.40€. En muuten maksanut tuostakaan stten hurjasti, kun summa alkoi ykkösellä.;)
      Oooo, tallin vintille museotila - kuulostaa hienolta!
      Ja kiitos♡

      Poista
  6. Pannuhan on upea! Mandariinit varmasti viihtyvät upeassa Finelissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on munki mielestä! Mandariinit näyttävät sangen tyytyväisiltä ja syytä onkin.:D

      Poista
  7. Kaunis tuo liinavaatekaappi ja hyvä tuuri matkassa! Oon metsästänyt vastaavia, mutta hinta on ollut liian kova.

    -Ruut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä usein hinnat paukkuu ihan liian korkealla. Ehkä löydät sinäkin vielä sattumalta jonkun lompakolle sopivan, onnea etsintään!:)

      Poista
  8. Pannu on ihana!! Ja kaikki! Tuo vati on ihanan värinen, olisin iskenyt silmäni siihen kyllä myös;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä!:) Vati ei ole kyllä harmittanut hetkeäkään, oli kallis tai ei.;)

      Poista
  9. Ihania löytöjä! Mä olen niin monta Riihimäen purkkia ja Finelin kippoa kaivellut roskiksista, että on perskeleesti siinä sivussa jäänyt harmittamaan pari kaappivanhusta. Näitä vanhoja ihanuuksia kun ei vain joka päivä tule vastaan niin kyllä joskus kannattaa maksaa vaikka ylihintaakin ;)

    -Pappadiippa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä näiden ostelu ehkä ihan konkurssiin vie.;) Kotona mulle naureskellaan, kun mietin suuria törsäilyjäni - bilehile ois kuitenkin saanut vaikka kaks tsidukkaa Finelin hinnalla.:D

      Poista